Uuden ajan laulaja-lauluntekijä Ville Veikka julkaisi singlen ”Hei, hei ja hyvästi”

Ville Veikka julkaisee keväällä debyyttialbuminsa

Kuuntele ”Hei, hei ja hyvästi” tästä

Ville Veikka on uuden ajan laulaja-lauluntekijä, joka julkaisi tänään uuden singlen ”Hei, hei ja hyvästi”. Vahvoista ja tunteita herättävistä lyriikoistaan ja koskettavasta laulutulkinnastaan tunnettu Ville Veikka julkaisee keväällä 2025 debyyttialbumin, jonka tekoprosessin keskellä artisti parhaillaan on:

On ollut tosi hienoa syventyä täysin luomaan mun omaa maailmaa albumin muodossa. Albumin tekeminen on ollu aina yks mun suurimmista unelmista. Tässä vaiheessa huomaa myös kuinka suuri työ albumissa on etenkin koska biisien ideointi on mulle ain ollu luonnollisempaa kuin viimeistely.

Kokonaisuutena albumista tulee aika tarinallinen ja toivottavasti myös jollain tavalla maaginen. Haluun tuoda levyllä myös paljon valoa ja toivoa.

Teen biisejä lähtökohtasesti rakkaudesta musan tekemiseen ja jotenki koitan aina ettii sitä innostumisen tunnetta jonka aikoinaan koin ku rakastuin pienempänä musiikkiin ja soittamiseen. Toivon et voisin mun musalla tuoda aitoja tunteita, samaistuttavia tarinoita ja ehkä jotenki uudistaa tai jatkaa suomalaista laulaja-lauluntekijä -perinnettä.” Ville Veikka tiivistää.

Ville Veikka on julkaissut aiemmin EP:t ”Tästä alkaa tulevaisuus” ja ”Poika” sekä tulevan albumin singlet ”Fillarit”, ”Alotetaan alusta”, ”Rakkaus ei aina riitä feat. Sonia”, ”Hiljainen kevät” ja ”Tuuks mukaan?”.

Ville Veikka tunnetaan mm. Spotify-listan top50:een nousseista kappaleistaan ”100 asiaa” ja ”Poltetaan tää maa feat. Ellis”. Ville Veikka valittiin vuonna 2023 YleX:n Läpimurto -listalle.

Ville Veikka somessa:
Instagram
TikTok

Scroll to Top