Valtatie jatkaa juurevien iskelmiensä julkaisuja: Yksinäisten pysäkki

Valtatie julkaisee kitaravetoisen kappaleensa – Yksinäisten pysäkki näki päivänvalon 28. elokuuta

Valtatie on kitaravetoista, juurevaa iskelmää soittava yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät kaiho ja kaipuu, arjen karheus sekä haaveiden herkkyys. Laulujen tarinoissa kuljetaan todellisuuden ja unelmien rajamailla – siellä, missä valtatien pöly leijailee, pientareiden sepeli rahisee askelten alla ja ojien horsmat huojuvat kesätuulessa.

Uusi 28.8. julkaistu Yksinäisten pysäkki on kitaravetoinen, junan lailla eteenpäin kulkeva kappale. Se kuvaa hetkeä, jossa yksi lähtee ja toinen jää

Toinen jatkaa matkaansa levottoman kaipuun ajamana, kun taas tarinan päähenkilö jää paikalleen tekojensa ja valintojensa vangiksi, kantaen mukanaan toivon kipinää siitä, että kaikki voisi vielä joskus olla kuten ennen, kertoo Markus Alho.

Valtatie tekee pääosin kappaleensa itse kaksikko Markus Alhon ja Miksu Ruuskan keitoksilla. Yksinäisten pysäkki -kappaleessa Alhon rinnalla on sanoituspuolella Raimo Hentunen. Sovituksista vastaa koko yhtye.

Markus Alho: laulu, kitara
Miksu Ruuska: kitara, taustalaulu
Jonne Konu: basso, taustalaulu
Mikko Alho: rummut

Valtatie on Kalajoelta ponnistava yhtye, joka on julkaissut useampia singlejä ja albumin Pieni pala valtatietä.

Valtatie somessa: Facebook, Instagram, YouTube

Scroll to Top