Page 2 - SuomiViihde 3/2022
P. 2

Pelot on tehty voitettaviksi!                                                    KUVA: MALLIKUVA - KUVAUSPALVELUT


        Elämme erikoisia aikoja, joiden myötä monen elämään on tullut uudenlaisia haasteita. Itselle-

        kin. Silti jaksan uskoa tulevaisuuteen ja elämän kantamiskykyyn viedä eteenpäin pää pinnalla

        pysyen. Vuosi sitten alkoi SuomiViihteen uusi aikakausi pelkästään sähköisenä verkkolehtenä
        ja nettipalveluna. Toki lehti on aikojen alusta alkaen ollut myös näköislehtenä luettavissa ja jul-

        kaisin lisäksi erillistä NettiExtraa.

        Mikä parasta, voin nyt tarjota edullista näkyvyyttä pahoin vaurioituneelle viihdekentälle ja erilai-
        sia ilmaispalveluita. Tarjoamalla järkevähintaisen markkinointikentän voimme tavoittaa uudel-

                         leen ihmisiä viihteen pariin ja tuoda tietoutta alan tarjonnasta. Nyt jos koskaan ihmi-

                             set tarvitsevat viihdettä ja huvituksia arjen keskelle. Musiikkia, tanssia, teatteria,

                               toisia ihmisiä – sielun ravintoa.

                               Itse olen saanut erityisesti musiikista paljon voimaa ja valoa elämääni. Tanssin
                              merkitys on aina ollut vahva ihmisille. Tarvitsemme hetken irtiottoja arjesta ja

                                       aivojen nollausta positiivisin ajatuksin. En ole katsonut uutisia kolmeen

                                         vuoteen, sillä en ole kokenut sille oikeastaan tarvetta. Tuntuu kuin valta-
                                         median tarve on lähinnä pelotella meitä ihmisiä erilaisilla uhkakuvilla, liet-

                                          soa epävarmuutta ja negatiivisuutta. Olen keskittynyt omaan elämääni

                                           moninaisen tekemisen kautta ja samalla olen voinut jakaa siitä saamaani

                                            hyvää myös ympärilleni. Pelot on tehty voitettavaksi, eikä niille saa an-

                                            taa liikaa valtaa.
                                            Olen seurannut tänä syksynä taas Vain elämää -ohjelmaa ja Pete Park-

                                          kosen päivän jaksossa korvaani tarttui Voimaa ja valoa -niminen Peten

                                         biisi. Olen toki kuullut sen aiemminkin. Sen sanoma voisi olla meille kai-
                                           kille voimaannuttava ja valoa tuova.

                                            ” Voimaa ja valoa hei, sanon sulle et kukaan ei

                                              Voi ikinä nousta tosta kuopasta mut

                                               Voimaa ja valoa hei, kuka sun järjen vei?

                                                 Ai et oo ikinä ollut minkään arvoinen, pliis bae
                                                   Kun musta tuntuu et susta tuntuu

                                                   Et joku muka vois ratkaista sun ongelmat mut ei

                                                    Ei se mene niin, se on susta kii
                                                Onks sun lasit puoliks täynnä vai puoliks tyhjii”




                                          Voimaa ja valoa syksyysi ja talveesi, me pärjäämme kyllä!




                                    Jaana ”Jansku” Vuorenpää,  päätoimittaja, lehden omistaja ja pienyrittäjä













                                                        Julkaisija ja Kustantaja                       Ilmestymisajankohdat 2023:

     TYKKÄÄ FACEBOOK                                    JAAMEDIA                                       1/2023 - vko 06- 10.2.2023
                                                        Isotalonkatu 10 A, 39500 Ikaalinen
                                                                                                       2/2023 - vko 21 - 26.5.2023
     -SIVUISTAMME ja lue                                                                               3/2023 - vko 41 - 13.10.2023
     SuomiViihde-lehden                                 Lehden toimitus ja Ilmoitusmyynti              Lehden 1/2023 työstettävän materiaalin
                                                        Päätoimittaja/jutut:
     ja viihdekulttuurin                                Jaana Vuorenpää, GSM 050 569 1969              varsinainen aineistopäivä on maanantai

     ajankohtaisia asioita                              suomiviihde@suomiviihde.fi                     23.1.2023.  Valmiit  ilmoitukset  tulee
                                                                                                       lähettää viimeistään 6.2.2023
     osoitteessa:                                       Toimittajat:                                   mennessä.
                                                        Minna Salakari ja Marika Kaunisto
     @Suomiviihde                                       etunimi.sukunimi@suomiviihde.f                 Aineisto: aineisto@suomiviihde.fi



                                                        Kannen pääkuva Petri Aho                       ISSN 2243-4836 (verkkolehti)
                                                        Kuvassa  Mikko Alatalo                            Aikakausmedia ry:n jäsen



         2     SuomiViihde-verkkolehti 3/2022
   1   2   3   4   5   6   7