Page 28 - SuomiViihde 1/2024
P. 28
” Näissä hommissa on todella tärkeää se, että voi
luottaa ihmisiin, joiden kanssa rakentaa ilta toisensa
jälkeen keikkoja suurella sydämellä. On tärkeää, että
kaikki puhaltavat yhteen hiileen toisiaan tukien ja
yhdessä luoden. Emme voisi olla onnellisempia tästä
kokoonpanosta, jonka kanssa pääsemme pian lavat
valloittamaan. ”
kin musiikkityylien suhteen vähän erilaisia, joten sekin antaa
maukkaan mahdollisuuden esiintymisten ja ohjelmiston raken-
tamiseen.
- Suvin juuret ovat vahvasti rockissa ja rautalankamusiikissa.
Minua kiehtoo puolestaan soul, swing ja lattarit. Kuitenkin yhtei-
nen tekijä on intohimo vanhaa, suomalaista iskelmä- ja tanssi-
musiikkia kohtaan. Kaiken tämän päälle rakentuu keikkojemme
musiikillinen punainen lanka. Siitä tulee varmasti oikein herkul-
linen koktaili, Saranpää puolestaan mainitsee.
Molemmat myös
instrumenttien taitajia
Nyt kun kaksi artistia ovat lyöneet hynt-
tyyt yhteen, on sillä suora vaikutus
myös molempien bändejä koh-
taan. Duon taustakokoonpano
onkin nyt koottu molempien ar-
tistien aikaisemmista muusikois-
ta.
- Yhdistäessä voimamme
tuntui luontevalta yhdistää myös
meidän vanhat yhtyeemme. Meillä
molemmilla on aivan ihania, pitkä-
aikaisia kollegoita ollut vanhoissa
yhtyeissämme, joten totta kai
halusimme jatkaa yhteistä
matkaa heidän kanssaan.
Iloksemme saimme uu-
teen kokoonpanoon
soittamaan Lumosta ki-
taristi Kimi Paunosen
ja pianisti Noora Män-
tylän, sekä In The Moo-
dista rumpali Dmitri
Dmitrenkon ja basisti
Timo Tuppuraisen,
Karjula kertoo.
Reeta Saranpää on
iloinen siitä, että or-
kesterin jäsenet
28 SuomiViihde-verkkolehti 1/2024