Page 44 - SuomiViihde 1/2024
P. 44
tämä uusi orkesteri on saanut näin mainion Mies nostaa esiin myös sen toisen, hyvin tär-
alun taipaleelleen. keän asian.
- Sieltä tämä kaikki sai alkunsa, kun Ruu- - Yleisön kunnioittaminen. Sosiaalinen
sulinnan tanssijärjestäjät antoivat meille mah- kanssakäyminen ihmisten kanssa keikoilla
dollisuuden keikan tekemiseen. Meidän esiin- on luontaisesti tähän hommaan kuuluva asia.
tymisemme taisi olla yleisön mieleen, sillä siitä Pitää tauoilla käydä vähän kuulostelemassa
alkoi ihan käsittämätön positiivinen palaute- tanssijoiden mietteitä ja ottaa ne myös huo-
vyöry, Nylund mainitsee. mioon.
Varmasti yksi suosion salaisuus piilee etenkin
Nylundin itsensä täysin peittelemättömässä Svengaava ryhmä
innostuksesta soittamiseen. Keikkojen läpi ve-
täminen on paitsi musiikillinen ilottelu, myös Ari Nylundin Orkesteri koostuu erittäin koke-
fyysisesti vaativa suoritus. Sen verran vauhdi- neista ja ammattitaitoisista muusikoista. Ny-
kasta on miehen lavatyöskentely. lund on iloinen siitä, että kokoonpanon yhteis-
- Kun soitin aikanaan Pekkaniskan Pojissa, soitto sujuu mallikkaasti ja kokemus kuuluu.
niin bändikaverit sanoivat minulle, että ”tee - Biiseihin täytyy saada svengi ja groove.
Ari aina noin, kun soitat”. Niin olen sitten teh- Ja tällä kokoonpanolla se onnistuu mainios-
nytkin. Ja on niitä videopätkiä YouTubessakin ti. Musiikilla pitää osua ihmisten sydämiin. Se
olemassa, ja jotkut niistä ovat saaneet melkoi- on tärkeä asia. On hienoa, kun musiikin avulla
sia katsojamääriä. pystyy saamaan kontaktin ihmisiin, Ari Nylund
mainitsee.
Panostusta äänentoistoon Myös yksi erittäin tärkeä asia tanssimusiikin
esittämisessä on musiikin tempo.
Tietenkin suurin osa yleensäkin orkesterien - Tanssittavuus pitää säilyä. Itsekin kilpa-
suosiosta perustuu muutamaan perusasiaan, tanssia harrastaneena alleviivaan tämän asian
kuten esiintymistaitoon, ohjelmistoon, sekä täysin.
vastapuolen, eli yleisön huomioon ottamiseen. Vaikka Ari Nylundin Orkesterin päällimmäi-
” Kun soitin aikanaan Pekkaniskan Pojissa, niin bändikaverit
sanoivat minulle, että ”tee Ari aina noin, kun soitat”. Niin
olen sitten tehnytkin. Ja on niitä videopätkiä YouTubessakin
olemassa, ja jotkut niistä ovat saaneet melkoisia
katsojamääriä. ”
Mutta sitten on eräs hyvinkin tärkeä asia, jota nen ajatus onkin juuri elävän musiikin esittä-
tanssikansa ei välttämättä tiedosta, mutta joka minen tanssikansalle, ei myöskään äänitteiden
on äärettömän tärkeä asia silloin, kun tehdään mahdollisuutta ole pois suljettu.
valintoja siitä, onko esiintyjä sen arvoinen, että - On siitä puhetta ollut ja tarkoitus on alkaa
sitä halutaan mennä uudelleenkin katsomaan äänitettä tekemäänkin. Ehkä covereita tulee
ja kuuntelemaan. Se on äänentoisto. sisältö olemaan, vaikka onhan minulla omia-
- Olen kouluttautunut Sibelius-Akatemias- kin sävellyksiä olemassa. Katsotaan nyt, miten
sa äänisuunnittelijaksi. Sanotaanko niin, että asian kanssa edetään. Mutta yhdessä asiassa
kun olen alkoholin käytön suhteen koko ikäni olen tarkkana myös äänitteiden osalta: soun-
ollut absolutisti, niin minulle jää paljon aikaa dit pitää olla kunnossa, Nylund mainitsee.
soiton harjoittelun lisäksi myös äänentoiston Ari Nylundin (kosketinsoittimet ja äänentois-
kehittämiseen ja niiden taitojen kohentami- to) lisäksi orkesterissa ovat mukana laulava
seen. Hyvä soundi keikoilla on minulle äärim- basisti Timo Rahkonen, rumpali Ari Ikonen,
mäisen tärkeä asia, Nylund sanoo. sekä puhaltimista vastaava Risto Salmi. •
44 SuomiViihde-verkkolehti 1/2024