Page 14 - SuomiViihde 3/2024
P. 14

ki vivahteineen tanssijasta tuntuu. Mielestäni

        jokaisen tanssimuusikon tulisi tanssia. Todella

        paljonhan tangotitteli on tuonut näkyvyyttä.

        Tanssilavakiertue Harri Hautaniemen kans-
        sa alkaa nyt olla takanapäin. Muutama yhteis-

        keikka vielä on, mutta sitten jatketaan itsenäi-

        sesti. Nyt olenkin jo perustanut oman orkes-

        terin Jyväskylässä. Kokoonpano on ihan uusi.
        Yhtyeessäni on rumpali, basisti, kitaristi sekä

        haitaristi, joka soittaa myös piano ja sakso-

        fonia. Tämän kokoonpanon kanssa päästään

        vielä loppuvuoden aikana keikoille, Miia Laiti-
        nen avaa lähitulevaisuuden suunnitelmiaan.



        Musiikin tekijä




        Miia  Laitisella  on  ajatuksissa  tehdä  myös

        omaa musiikkia.

          -    Minulla on palo säveltää ja sanoittaa uut-

        ta suomalaista tangomusiikkia, jazziskelmää
        sekä lattareita. Olen selkeästi yhdistelmä nos-

        talgiaa ja uusia tuulia, Laitinen naurahtaa.

          -      Minulle tarina on lauluissa tärkeä ja usein                    KUVA: SAANA VIINIKKALA

        sävellys alkaakin muotoutua sen ympärille.
        Alkusysäyksenä voi olla esimerkiksi jokin tunne  musiikin niin monella tavalla, etten osaa selittää,

        tai teema. Mutta muusikkona ja tanssijana koen  miten laulut tarkalleen syntyvät. Odotan innolla

                                                                                sitä, kun omaa musiikkia pääsee julkaisemaan.
                                          KUVA: MIKKO JOKINEN
                                                                                En ole koskaan esittänyt omia sävellyksiä julki-
                                                                                sesti lukuun ottamatta nuoruuden pianoteok-

                                                                                sia. Sovittamaani musiikkia on kuitenkin tullut

                                                                                esitettyä useaan otteeseen. Luulen, että oman

                                                                                musiikin julkaiseminen tulee olemaan järisyttä-
                                                                                vän hieno kokemus ja tietysti toinen suuri etappi

                                                                                laulajan uralla.



                                                                                Kuninkaallisilta

                                                                                yhteinen single




                                                                                Miia Laitiselta ja tangokuningas Harri Hauta-

                                                                                niemeltä on tulossa myös yhteinen single lä-
                                                                                hiaikoina. Kyseessä ei ole uusi kappale, vaan

                                                                                vanhempi laulu, joka on lämmitetty uudelleen.

                                                                                Itse asiassa kappale on jo yli 50 vuotta vanha.

                                                                                Kyseessä on balladi, mutta sen nimeä artistit
                                                                                eivät  vielä  halunneet  julkistaa.  Haastattelu-

                                                                                ajankohtana Hautaniemi oli viimeistelemässä

                                                                                omaa lauluosuuttaan tähän kappaleeseen. Li-

                                                                                säksi hän on suunnittelemassa myös oman mu-
                                                                                siikin julkaisemista.

                                                                                  -    Ensi vuoden alussa tulee ensimmäinen

                                                                                kappale kuunteluun. Vielä ei tosin ole päätetty,

                                                                                mikä kappale on kyseessä. Demoja olen saanut
                                                                                runsaasti ja vaihtoehtoja ensijulkaisulle on vielä

                                                                                paljonkin, Hautaniemi sanoo.



        14     SuomiViihde-verkkolehti 3/2024
   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19