Vesterinen Yhtyeineen yhdeksännen albumin nimi, julkaisupäivä ja levynjulkaisukiertue julki

Vesterinen Yhtyeineen julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa Liian hiljaista 6. maaliskuuta ja suuntaa levyn myötä isoille rokkiklubeille ja areenoille kaikkiaan 11 paikkakunnalle. Levyn toinen single, tilaustyönä häävalssiksi syntynyt Antaisin kai mitä vaan ilmestyy musiikkivideon kera ensi perjantaina 19.9.

Liian hiljaista -albumi on ison bändin yhteissoiton juhlaa, vastavoima valtavirtaistuneelle tuottaja-vetoiselle digitaaliselle musiikille. Tuleva levy puolustaa yhtyeelle tärkeitä asioita kuten yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta.

Ensimmäistä kertaa olemme saaneet käyttää studiossa juuri niin paljon aikaa kuin halusimme. Tämän ansiosta moni biisi on syntynyt nimenomaan koko yhtyeen yhteistyöllä. Yhteiskuntamme on täynnä ahdistavia asioita ja tapahtumia, jotka hiljaisesti hyväksytään. Meille tärkeitä asioita, yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta tulee puolustaa kovaäänisesti”, Tero Vesterinen kertoo tulevasta levystä.

Syksyllä loppuunmyydyille konserttisaleille esiintyvä Vesterinen Yhtyeineen odottaa innolla myös klubeille pääsyä uuden levyn tiimoilta. Luvassa on uusien laulujen lisäksi sopivassa suhteessa tuttuja kappaleita.

”On kerrassaan upeaa päästä taas pienen tauon jälkeen esiintymään klubeille, joissa kuulijalle jää isompi tila hyppiä ja huutaa mukana, se on ihan parasta. Liian hiljaista -albumi on iso, vaativa ja vakava levy. Sen vastapainoksi soitamme tietenkin vanhempia mestariteoksia niin paljon kuin sielu sietää”, Vesterinen kertoo tulevasta kiertueesta.

Vesterinen Yhtyeineen: Liian hiljaista -levynjulkaisukiertue
La 21.3. Tampere, Tavara-asema
Pe 27.3. Järvenpää, Aino Areena
La 28.3. Kokkola, Kampushalli
La 11.4. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
La 18.4. Oulu, Tullisali
La 25.4. Hämeenlinna, Verkatehdas
To 30.4. Lappeenranta, Holiday Club Saimaa
Pe 1.5. Leppävirta, Vesileppis Areena
LA 2.5. Julkaistaan myöhemmin
Pe 8.5. Salo, Salohalli
La 9.5. Kotka, Satama Areena

Liput tulevat myyntiin perjantaina 19.9. klo 9.00 osoitteessa vesterinenyhtyeineen.fi/keikat

Scroll to Top