Page 10 - SuomiViihde 3/2022
P. 10
Claptonin kappaleen Tears in Heaven. mistoon valikoitui niin vanhoja suomalaisia
Muusikko käänsi Claptonin laulun jo 1990-lu- klassikoita kuin uudempiakin lauluja.
vulla suomeksi vaimonsa muistolle. Silloin le- – Ohjelma teki minusta suomalaisten silmin
” Harvoin voi kokea näin hienoja elämyksiä. Oli
fantastista tavata loistavia artisteja ja tehdä heidän
kanssaan yhteistyötä. Oli myös hienoa, että mukana oli
eri sukupolvia ja nuoriakin artisteja. ”
vytyslupaa ei herunut. tamperelaisen. Laulatin ihmisille Suomen kan-
Heinäkuussa pitkäaikainen haave kuitenkin san salattua muistia. Oli hauska seurata, kun
toteutui. Alatalo levytti klassikon nimellä Kyy- mummot lauloivat kukkahatut päässä ”viilaa ja
neleet taivaassa. Mukana soittavat pojat Kal- höylää ja rakasta vaan”.
le sekä Jaska, jotka käsittelivät myös suruaan Tänä syksynä Alatalo teki paluun televisioon.
kappaleen kautta. Hän tähdittää Vain elämää -ohjelmaa yhdessä
– Hain lupaa 30 vuotta ja nyt sen vihdoin sain. Erika Vikmanin, Yonan, Redraman, Pete Park-
Olen siitä todella onnellinen ja aion laulaa kap- kosen, Meiju Suvaksen, Jyrki 69:n ja Tommi
paletta myös konserteissani, Alatalo hehkuttaa. Läntisen kanssa.
Alatalo sai kunnian olla ensimmäisenä keski-
Paluu televisioon pisteenä, jota hän pitää suurena kunnianosoi-
Lisäksi Alatalo on tuttu televisiotöistään, kuten
Iltatähti, Hittimittari ja Tammerkosken sillalla. Vain elämää -ohjelmassa Pete Parkkosen
päivänä jokainen sitoi itselleen kukkasep-
Tammerkosken sillalla hän laulatti 70 artistin peleen.
kanssa ihmisiä seitsemän vuoden ajan. Ohjel-
10 SuomiViihde-verkkolehti 3/2022