Page 9 - SuomiViihde 3/2022
P. 9

Vielä  monelle  tuntematto-

      mat maalaispojat inspiroivat

      muitakin artisteja, kuten Pate

      Mustajärveä ja Heikki Saloa.
      Tosin Helsingissä manserock

      oli joillekin haukkumanimitys

      suomenkieliselle junttirockil-

      le.
        Manserock on kuitenkin pal-

      jon enemmän kuin musiikkia.

      Se on merkittävä osa Tampe-

      reen  kulttuurihistoriaa,  jolla
      on yhä valtaisa nostalgia-ar-

      vo.

        Eivätkä  kappaleet  ole  ka-

      donneet  mihinkään,  Eput  ja
      Popeda  jatkavat  soittamista

      ja ilmiötä käsitellään yhä esi-

      merkiksi kirjallisuudessa.



      ”Puolet palkinnosta

      kuuluu Harri Rinteelle”




      Soolouransa Alatalo aloitti vuonna 1975, jolloin
      hän julkaisi Leskisen rohkaisemana ensimmäi-

      sen levynsä Maalaispoika oon.

        Menestyslevy  kuvasi  satojentuhansien  ih-

      misten elämää, kun suomalaiset elivät suuren
      muuttoliikkeen keskellä. Tämän vuoksi muu-

      sikko sai kutsun myös politiikkaan.

        Noin 700 biisistä peräti 600 on lähtöisin Ala-

      talon  ja  Rinteen  sulkakynästä.  Kaksikko  on
      palkittu Valtion säveltaidepalkinnolla Ajolähtö-

      elokuvan musiikista sekä Juha Vainio -sanoitta-

      japalkinnolla.

        Alatalon mukaan puolet palkinnosta kuuluu
      Rinteelle. Vaikka kyseessä on esiintyvän taitei-

      lijan palkinto, hän muisti kaveriaan jakamalla

      palkintorahat.

        – Tärkeimpiä laulujamme ovat maaseutuai-
      heiset kappaleet. Harri on ollut hyvin tärkeäs-

      sä roolissa, ja hän on älykäs kaveri, joka lukee

      paljon. Minä kierrän ympäri Suomea ja laulan

      näitä tarinoita keikoilla. Siitä meidän voima-
      kaksikko on syntynyt.

        Alatalo julkaisi elokuun lopussa gospel-henki-

      sen levyn Harri Rinteen kanssa tehdyistä hen-

      gellisemmistä  ja  koskettavimmista  lauluista.
      Lapsenusko – surun, toivon ja rakkauden laulut

      -levyllä  Alatalo  haluaa  lohduttaa  läheisensä

      menettäneitä ihmisiä.

        Levy sisältää myös Alatalon ja Leskisen due-
      ton Kaksi kynttilää, muita toivottuja klassikoita

      ja käännösbiisejä, kuten kitaristilegenda Eric


                                                                                                                 www.suomiviihde.fi          9
   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14