Page 19 - SuomiViihde 2/2024
P. 19

Iskelmätähti Johanna Debreczeni juhlii tänä vuonna uransa

      20-vuotisjuhlavuotta. Hän on päättänyt juhlistaa vuotta tan-


      gokonserttien muodossa.





                                          TEKSTI: JULIA EKBLOM / KUVAT: KARRI HARJU





               uonna 2004 kruunattu tangokuningatar  yhdessä TanKu ry eli Tangokuninkaallisten yh-

               on saanut vuosikymmenten aikana toimia  distys.
      Vviihdealan moniosaajana esimerkiksi tai-                                 –    Pyrimme tekemään hyväntekeväisyyttä ja

      teilijana, näyttelijänä ja juontajana – enemmän  pitämään tangokuninkaallisia ihmisten tietoi-

      kuin hän olisi aluksi uskonutkaan. 20 vuotta on  suudessa. Olemme tehneet eri tempauksia ku-

      taiteilijan mukaan mennyt ohi silmänräpäyk- ten televisio-ohjelmaa ja konsertteja. Vuosien
      sessä, vaikka itse tangokuningattaren kruuna- varrella on tullut paljon ystäviä, joille voi aina

      uksesta hänellä on enää hatarat muistikuvat.                            soittaa, kun siltä tuntuu, Debreczeni kertoo.

        –   Filmi meni poikki siinä kohtaa, kun voitto tuli.  Taiteilijan uran kohokohtia pohdittaessa De-

      Muistan hetken ennen viimeistä kappaletta, jol- breczeniltä nousevat esille muutamia tiettyjä
      loin mietin, että seuraava kappale tulisi ratkai- muistoja. Yhdet merkittävimmistä kohdista ar-

      semaan kohtaloni ja mahdollisesti muuttamaan  tistin uralla ovat hänen kohdallaan olleet jul-

      elämäni, Debreczeni muistelee.                                          kaistut pitkäsoitot.

                                                                                –    Olen julkaissut kaksi levyä. En tiedä tulenko








                 ” Filmi meni poikki siinä kohtaa, kun voitto tuli. Muistan


                        hetken ennen viimeistä kappaletta, jolloin mietin,

                   että seuraava kappale tulisi ratkaisemaan kohtaloni ja


                                    mahdollisesti muuttamaan elämäni.  ”








      Tangokuninkaallisesta                                                   enää ikinä julkaisemaan pitkäsoittoa, koska se

      supertähdeksi                                                           ei ole nykypäivän juttu varsinkaan iskelmäartis-


      Tangokuninkaalliset olivat ennen oman kulta- teilla. Toinen huippukohta on ollut se, kun pääsin

      aikansa Suomen ykkösjulkkiksia. Osaksi syynä  noin 12 vuotta sitten esiintymään Argentiinaan

      supertähteyteen lienee Debreczenin mukaan  tangofestivaaleille, Debreczeni muistelee.
      reality-ohjelmien  ja  muiden  laulukilpailujen

      vähäisyys.                                                              Juhlavuotena palataan juurille

        –   Ohjelmat Idols ja Popstars ponnahtivat isom-

      min vasta myöhemmin. Olimme kaikkien lehtien  Debreczeni kuvailee vuoden edenneen kiirei-
      kansissa ja kaikissa televisio-ohjelmissa. Ensim- sissä merkeissä, sillä 20-vuotisjuhlavuotta on

      mäinen vuosi oli aika haipakkaa, niin tuli välillä  laulajan mukaan suunniteltu jo viime vuodesta

      mietittyä, onko kaikki sen arvoista. Kyllä se oli,  saakka. Ensimmäiset juhlavuosikeikat päräy-

      Debreczeni toteaa.                                                      tettiin käyntiin jo helmikuussa.
        Debreczeni pitää moniin entisiin kollegoihinsa  –    Aion tehdä juhlavuoden kunniaksi yhdessä

      yhteyttä vielä tänäkin päivänä. Nyt heidät pitää  harmonikkataiteilijan Henna Leppäsen kanssa


                                                                                                                 www.suomiviihde.fi          19
   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24