Page 16 - SuomiViihde 2/2024
P. 16

on ollut varmasti merkittävin rooli koko urallani.  messä. Uskomattoman suosion kerännyt Tauno

        Heittäydyin rooliin täysin, joten palautuminen  ja Ansa -komedia käynnistää 7. esitysvuotensa.

        siitä oli todella vaikeaa. Kulkukoirat jatkuu tänä  –   Olen niin kiitollinen yleisön tuesta vuosien

        vuonna, niin hyppy Sinatrasta Taipaleeseen tu- varrella. Olen päästänyt heidät urallani hyvin
        lee olemaan valtava ja valmistautuminen vaatii  lähelle, mikä on mielestäni ollut kestävän urani

        jälleen paljon.                                                         edellytys. Olen aina halunnut pysyä pienen ky-

                                                                                län Tommina enkä artistina.
        Työtahti huolestuttaa                                                     Fanikunta ja heidän ikäjakaumansa on koke-

                                                                                nut Soidinmäen uran aikana pienehkön muu-

        Soidinmäellä on tapana ylläpitää monia pro- toksen, sillä nykyään yleisössä ei odota ainoas-

        jekteja samaan aikaan, joka on saanut läheiset  taan vanhempi herrasväki, vaan myös nuoriso.

        jopa  hieman  huolestumaan  taiteilijan  jaksa- Maki Kolehmaisen kanssa tehdyt menevät hitit
        misesta.  Hänen  näkökulmastaan  esimerkiksi  kuten Saunaralli ja Soronoo toivat paljon nuoria

        artistiuden ja näyttelemisen yhdistäminen on  kuuntelijoita.









                  ”  Sanoisin omaavani jaksamisesta ja aikatauluttamisesta


                       myös vuosien kokemusta, jonka takia langat pysyvät


                         käsissä. Yksin ei pääse mihinkään, vaan vaaditaan

                                                                  tiimipeliä. ”












        sujunut luontevasti eikä ylirasitusta ole tois-                           –   Tangokuninkaalliselle nuori fanikunta on

        taiseksi tullut vastaan. Monipuolinen työnteko  todella epätyypillistä, niin siksi olenkin erityisen
        luonnistuu Soidinmäen mukaan muun muassa  liikuttunut. Kuulen musaani soivan myös Tikto-

        aikatauluttamisen avulla.                                               kissa.

          –    Sanoisin omaavani jaksamisesta ja aika-

        tauluttamisesta myös vuosien kokemusta, jonka                           Keikkoja keikkojen perään
        takia langat pysyvät käsissä. Yksin ei pääse mi-

        hinkään, vaan vaaditaan tiimipeliä.                                     Juhlavuotta juhlitaan ja kunnolla. Kesäkuussa

          Lukuisista kiinnostuksenkohteista ja projek- alkava Sydän on irti -kiertue käynnistää kaiken,

        teista huolimatta Soidinmäki ajattelee pääfo- jota seuraavat myös festari- ja laivakeikat. Syk-
        kuksensa siintävän vahvasti viihteen tekemi- syllä juhlintaa jatketaan 6-7 konserttisalikeikal-

        sessä eikä hän halua fokuksen karkaavan ai- la ympäri Suomea. Lokakuussa Soidinmäkeä

        noastaan musiikkiin tai teatteriin. Myös oman  odottaa jälleen suuri musikaalirooli.

        vaate- ja korumalliston kehittäminen on iso osa  – Pääsen esittämään lokakuussa Tom Jonesia
        häntä.                                                                  ja se on minulle todella iso juttu.

          –   Minut on luotu esiintymään. Ensi vuoden

        pääfokuksesta en osaa sanoa vielä tarkemmin.                            Katse tulevaan

        Koru- ja vaatebrändijuttuja on puolen aikana
        vahvistunut paljon.                                                     Viimeisimmät kappaleet vuodelta 2023 Et ole

                                                                                yksin ja Sydän on irti kuuluvat artistin seuraa-
        Huippuhetket ja fanit liikuttavat                                       van albumin tuotantoon. Soidinmäki sai viime


                                                                                vuonna ensimmäistä kertaa kokeilla siipiään
        Vuosikymmenten takaisten Euroopan keikko- myös levytuottajana ja jakelijana perustettu-

        jen lisäksi Soidinmäki on hyvin kiitollinen siitä,  aan oman levy-yhtiö Ekso Recordsin.

        että uran huippuhetkiä mahtuu tasaisesti myös  –    Sain ottaa langat vihdoin omiin käsiin. Vaik-

        myöhemmälle vaiheelle. Hittibiisit, konsertit,  ka tiimiin on myös tullut uusia tekijöitä mukaan,
        vieraillut tv-ohjelmat, teatteriroolit – kaikki nä- niin yhteistyö Maki Kolehmaisen kanssa jatkuu

        mä pitävät myös paikkaansa Soidinmäen sydä- edelleen.



        16     SuomiViihde-verkkolehti 2/2024
   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21