Page 46 - SuomiViihde 2/2024
P. 46

kaa, niin mitään on turha edes yrittää. Jos ei ala  Hän kuvailee tilannettaan jopa melko vapaut-
        pikkuhiljaa hidastamaan, niin joutuu maksa- tavana.

        maan kovaa hintaa myöhemmin, Lähteenmäki  – Kun tekee toiselle kappaletta, niin ei tule pai-

        muistuttaa.                                                             netta siitä, että kappaleen pitäisi edustaa minua

                                                                                itseäni. Pystyy hyppäämään eri maailmoihin ja
        Kaksi roolia ylläpidettävänä                                            hulluttelemaan. Olen myös huomannut, että

                                                                                studiosession jälkeen minulle voi tulla kotona

        Omassa  musiikissaan  Vilma  Alina  pyrkii  luo- heti idea omalle biisille. Roolit ylläpitävät luovaa

        maan itseä säväyttäviä kappaleita vapaammal- flowta ja tukevat toisiaan.
        la taidekulmalla, kun taas musiikintekijänä tuo-







                   ”  Haluan väistää sitä, etten tee samaa levyä uudestaan.

                        Albumin julkaisun jälkeen jää aina hetkeksi samaan


                tunnelmaan kuin edellistä albumia työstäessä, niin tuntuu


                         kiinnostavalta repäistä seuraavaksi jotain uutta. ”











        toksia on automaattisesti työstettävä hittias-                          Albumit eivät saa kuolla
        pektilla. Mikä puhuttelee kuuntelijoita ja mikä  sukupuuttoon


        nousee listojen kärkeen? Musiikintekijöille voi  Vilma Alinan ensimmäinen single Hullut asuu

        syntyä alalla myös pieni paine suuren kilpailun  Kallios  julkaistiin  vuonna  2014,  joten  artisti
        takia.                                                                  juhlii tänä vuonna uransa 10-vuotissyntymä-

          – Monella artistilla voi olla lukuisia eri kappa- päiviään. Vuosiin on mahtunut muun muassa

        leita eri tekijöiltä odottamassa päätöstä siitä,  listahittejä, kesäkumibiisi ja neljä kokopitkää

        mikä on kaikista kovin hitti kyseiselle artistille.                     albumia. Mitkä ovat olleet Lähteenmäen näkö-
          Kahden roolin ylläpitäminen ei kuitenkaan ole  kulmasta uransa kohokohtia vuoden musiikin-

        rasittanut  Lähteenmäkeä  pidemmän  päälle.  tekijän -tunnustuksen lisäksi?



        46     SuomiViihde-verkkolehti 2/2024
   41   42   43   44   45   46   47   48   49   50   51