Page 53 - SuomiViihde 2/2024
P. 53

”  Mielestäni viisikymmentä vuotta on aika sopiva slotti


              rock’n rollia. Ei minulla ole tarkoitus ihan päätyyn asti tätä

                viedä, niin kuin joillakin muilla on näköjään tavoite. Aion


                                         poistua näyttämöltä voittajana. ”













        -    Mielestäni viisikymmentä vuotta on aika so- tai henkilön kanssa. Tässä bändissä kaikkiin voi

      piva slotti rock’n rollia. Ei minulla ole tarkoitus  luottaa täydellisesti, Mato Valtonen kehuu bän-

      ihan päätyyn asti tätä viedä, niin kuin joillakin  diään.
      muilla on näköjään tavoite. Aion poistua näyt-

      tämöltä voittajana, Mato Valtonen perustelee                            Tapahtumarikas ura

      päätöstään.

        Tämän vuoden loppuun asti artisti kuitenkin  1970-luvun puolivälissä, kun Sleepy Sleepers
      aikoo jatkaa vielä keikkailua tutusti Jore Mar- rysähti julkisuuteen biisillään Kuka mitä häh?,

      jarannan kanssa pyörittämänsä, viisimiehisen  oli se jotain sellaista, mitä ei kotimaan musiikis-

      bändin kanssa.                                                          sa oltu aikaisemmin koettu. Ihan kaikilla tahoil-

        -    Joren kanssa vedetään biisejä hänen ja mi- la ei toki otettu avosylin vastaan bändiä, kuten
      nun historiasta. Mukana on musiikkia Sliippareil- ei samaan aikaan julkaistua Sinulle Äiti- albu-

      ta, Leningrad Cowboysilta, Joren soolobiisejä ja  miakaan, mutta sehän ei bändiä haitannut.

      myös materiaalia hänen ja Albert Järvisen yhteis- -                            Huomattiin, että mitä hullumpi olet, niin si-

      työstä. Joitain Guitar Slingers-biisejä on mukana  tä enemmän myydään levyjä ja lippuja keikoil-
      myös. Meillähän on Joren kanssa pitkäaikainen  le. Sliippareiden merkitys sen ajan Suomelle oli

      yhteistyökuvio, joka alkoi jo ihan 80- luvun alus- todella merkittävä. Tapahtui jonkinlainen ”va-

      ta, jolloin toimin hänen ensimmäisen LP- levynsä  pautuminen”. Suomi oli siihen aikaan kuvain-








               ”  Huomattiin, että mitä hullumpi olet, niin sitä enemmän

             myydään levyjä ja lippuja keikoille. Sliippareiden merkitys


                      sen ajan Suomelle oli todella merkittävä. Tapahtui


                                          jonkinlainen ”vapautuminen. ”










      tuottajana, Valtonen kertoo.                                            nollisesti kuin hometalo, mutta Sleepy Sleepers

        Esiintymisten päättäminen näinkin pitkän uran  tuli, avasi ullakolta sen pienen ikkunan, ja ryh-
      jälkeen ei ole varmastikaan ihan mikään pikku- tyi tuulettamaan sitä hometaloa, Mato Valtonen

      juttu ja helppo ratkaisu. Eikä varsinkaan silloin,  kuvailee sen aikaista menoa.

      kun kaikki tuntuu edelleen sujuvan mainiosti.                             Leningrad Cowboys olikin sitten se toinen to-

        -    Voin rehellisesti sanoa, että tämä on en- della iso asia Mato Valtosen musiikkiuralla.
      simmäinen bändi, jonka kanssa minulla ei ole  -                                Se bändi kehittyi siitä vähän niin kuin va-

      koskaan ollut mitään ongelmaa minkään asian  hingossa. Mutta siitä tuli tosi iso juttu. Hanoi


                                                                                                                 www.suomiviihde.fi          53
   48   49   50   51   52   53   54   55   56   57   58