Page 7 - SuomiViihde 2/2024
P. 7

Vuonna 1984 näki päivänvalon Finlanders- niminen tanssior-

      kesteri. Se toi lavoille tarjolle uudenlaisen, nuorekkaan ko-


      koonpanon, josta ainakin itselle jäi silloin alkuaikoina mie-

      leen paitsi mainio soittotaito ja hyvät kappalevalinnat, myös


      miellyttävä äänentoisto ja erinomainen laulutaito.




                                                 TEKSTI: JUHA LAHTI / KUVAT:  GRAMOFONI



                 yt  on  neljäkymmentä  vuotta  kulunut  maaleilla keikkamäärillä, Aarne Hartelin ker-

                 bändin perustamisesta. Alkuperäisistä  too.

      Njäsenistä on mukana enää ainoastaan
      laulava basisti Aarne Hartelin. Monet miehis-                           Juhlavuoden kunniaa

      tönvaihdokset vuosien saatossa kokenut Fin-

      landers on kuitenkin aina säilyttänyt paikkansa  Neljänkymmenen vuoden taipaleen täyttyes-

      maamme eturivin esiintyjänä, eikä suosion hii- sä tänä vuonna, on Finlanders saanut miellyt-
      pumiselle suinkaan merkkejä ole edelleenkään  tävän kunnianosoituksen myös teatterimaail-

      näkyvissä.                                                              masta. Paimion teatterissa nähdään nimittäin

        -    Viitisentoista keikkaa tehdään edelleen  kesällä kantaesityksenä Finlanders- musikaali

      keskimäärin kuukausitasolla. Näyttää myös sil- Oikeesti. Sen musiikkikattaus koostuu kokonai-
      tä,  että  tanssipaikkojen  yleisömäärissäkin  on  suutenaan Finlanders- orkesterin musiikista. Ja

      taas nousua, Hartelin sanoo.                                            onpa mukana yksi uusikin varta vasten tähän











                     ”  Heinäkuussa pidämme taas ihan periteiseen tapaan

                  kesäloman. Mutta vaikka vielä joskus takavuosina loman


                     jälkeen rutistettiinkin heti elokuussa jopa sellaiset 27


                     esiintymistä, niin siihen ei enää lähdetä. Nyt mennään


                                        ihan normaaleilla keikkamäärillä.  ”














        Finlanders on aina antanut itsestään hyvin or- musikaaliin tehty sävelteos, jonka ovat luoneet

      ganisoidun orkesterin maineen. Vaikka keikka- yhdessä säveltäjänä Hartelin, ja sanoittajana

      määrät ovat olleet isoja, on osattu pitää myös  musikaalin käsikirjoittaja Merita Seppälä.
      henkilökunnasta huolta.                                                   -    Näytelmän sisällöstä voin sanoa sen ver-

        -    Heinäkuussa pidämme taas ihan peritei- ran, että se on sellainen keski-ikäisen naisen

      seen tapaan kesäloman. Mutta vaikka vielä jos- tosi elämänmakuinen kasvutarina. Teatterikap-

      kus takavuosina loman jälkeen rutistettiinkin  pale liikkuu kahdessa eri aikatasossa. Ensinnä-
      heti elokuussa jopa sellaiset 27 esiintymistä, niin  kin päähenkilön Kirsikan nuoruudessa vuonna

      siihen ei enää lähdetä. Nyt mennään ihan nor- 1984, jolloin Finlanders perustettiin ja Kirsikka


                                                                                                                       www.suomiviihde.fi          7
   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12