Page 22 - SuomiViihde 3/2024
P. 22

tuisen stalkkeri-gaalan, jossa oli paljon yhteistä  jälkeen. Olisitpa sylissäni oli vuoden 2018 soi-

        tekemistä faneille.                                                     tetuin radiohitti.

                                                                                  –   Aina sitä toivoisi, että uudesta julkaisusta
        Ruusuja ja risuja                                                       tulisi menestys. Menestykseen vaikuttaa myös

                                                                                se, että biisin trendatessa monet muutkin radi-

        Bändiaikoina vastassa on ollut sekä ylä- että  ot lähtevät mukaan soittoon. Kappaletta soite-

        alamäkiä. Sisulla ja asenteella kaikesta on kui- taan edelleen tähänkin päivään asti, joten kap-

        tenkin lopulta selvitty.                                                paleesta on muodostunut jopa klassikko.
          –   Kaikki ei todellakaan ole ollut aina pelk-                          Kappaleen  menestys  jätti  artistille  pienen

        kää ruusuilla tanssimista Neljänsuoran kanssa.  paineen siitä, mihin suuntaan seuraavien jul-

        Välillä otettiin riskejä ja pidettiin konserttikier- kaisujen kuuluisi edetä. Ensimmäisen singlen

        tueita, joissa ei käynyt paljon ihmisiä. Olin aina  jälkeen Ketonen myöntää lähteneensä musiik-
        se, joka piti langat käsissä ja oli vetovastuussa.  kinsa kanssa väärään suuntaan.

        Vaikka niiltä ajoilta on hyviä muistoja, aikaa ei                         –   Yleensä tuossa tilanteessa kannattaisi jul-

        löytynyt millekään muulle kuten opiskelulle.                            kaista samantyyppistä musiikkia, mutta me jul-

          Tänä  vuonna  pidetty  Rakkauden  arvoinen- kaisimme kappaleita sen mukaan, miten niitä
        kiertueella ollaan muisteltu paljon menneitä  syntyi. Julkaisimme myös muutamia hitaampia

        vuosia ja lopulta konsertit suunniteltiin hyvin  kappaleita, jotka eivät menestyneet niin hyvin

        elämänkerrallisiksi.                                                    kuin ajattelimme. Jokainen kappale on kuiten-

          – Tuodaan esille, kuinka musiikki on sieltä lap- kin vienyt eteenpäin.
        suudesta tullut elämääni. Neljänsuora tuli mu-

        kaan sitten vuonna 1998 ja vuonna 2002 voitim-                          Iskelmä elää ja

        me Viihdyttäjä-kisan. Suunnittelimme kiertueen                          hengittää edelleen

        siten, että raotamme myös uran varjopuolia.
                                                                                Ketonen ei usko iskelmän katoavan tulevaisuu-

        Salamana listojen kärkeen                                               dessa minnekään, mutta genret ovat sekoittu-

                                                                                neet juuri kuten vuosikymmen sitten ennus-

        Ketosen sooloura lähti odottamattomaan nou- tettiin.
        sukiitoon  jo  ensimmäisen  soolosinglen                                     – Iskelmä ja pop ovat hyvin lähimaastossa

                                                                                      elleivät lähestulkoon samaa tänä päivänä.

                                                                                      Kollegoilta olen ymmärtänyt, että tanssi-

                                                                                      iskelmäkin olisi jopa hieman nousussa.



                                                                                       Uusia aluevaltauksia




                                                                                       Musiikin  lisäksi  Ketonen  pyrkii  olemaan
                                                                                       aktiivinen myös muilla osastoilla. Kesän

                                                                                       tienoilla avatut 1500 neliöinen kuntosali

                                                                                       Salora Gym sekä ravintolalaivana toimiva

                                                                                       Salon Jokipaatti ovat laulajan suurempia
                                                                                       projekteja viime ajoilta.

                                                                                         –  Molemmat ovat yhteisiä projekteja ys-

                                                                                       täväni Aleksi Burtsovin kanssa. Inspiraatio

                                                                                       näihin heräsi siitä, kun järjestimme kesällä
                                                                                       Salon Iltatoreja yhdessä. Tällaiset projektit

                                                                                       luovat hyvää tasapainoa musiikille.



                                                                                        Kohti taivasta ja sen yli




                                                                                        Virtaa  artistilla  riittää  edelleen  ja  Keto-

                                                                                        nen pyrkiikin tällä hetkellä Suomen suo-

                                                                                        situimmaksi miesartistiksi. 2023 julkaistu
                                                                                        Paha mies -kappale aloitti artistille uuden

                                                                                        aikakauden.



        22     SuomiViihde-verkkolehti 3/2024
   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26   27