Page 26 - SuomiViihde 3/2024
P. 26

ta bändin toimintaa ajatellen.                                          tämään. Treenikämpällä biisit voivat muuttua

          -    Vuosi siinä meni. Mutta kun oli käynyt tel- paljonkin ja tekstitkin päivittyvät, Jouni Hyny-

        kussa laulamassa pehmeästi toisten biisejä, ja  nen mainitsee kappaleiden syntytarinasta.

        mummot tykkäsivät, niin sen jälkeen olikin sitten  Vaikka hän kokee mieluisana myös biisien te-
        aika helppoa lähteä tekemään tätä uutta omaa  kemisen yksinään, niin kimpassa tekemisessä

        albumia. Ja tehdä se rajusti.                                           on kuitenkin ”se jokin juttu”.

                                                                                  -    Kun mennään studioon, niin sielläkin vielä
        Bändissä biisit hioutuvat                                               tulee kappaleisiin muutoksia. Mutta studiossa

                                                                                kaikki oli jälleen kerran tosi helppoa. Siinä on se

        Jouni Hynysellä on bändissä päävastuu biisien  hienous, että kaikki osallistuvat ja skarpataan.

        tekemisen suhteen.                                                        Studiossa Kotiteollisuus työskentelee niin sa-








                          ”   Vuosi siinä meni. Mutta kun oli käynyt telkussa


                         laulamassa pehmeästi toisten biisejä, ja mummot


                      tykkäsivät, niin sen jälkeen olikin sitten aika helppoa


                    lähteä tekemään tätä uutta omaa albumia. Ja tehdä se

                                                                   rajusti.   ”











          -    Teen demoja, joita sitten kuunnellaan po- notusti ”vanhan liiton meiningillä”. Eli soitetaan

        rukalla, ja päätetään, mitä niistä aletaan työs- biisit koko bändin voimin ja talteen otetaan vä-








        Kuvassa vasemmalta Miitri Aaltonen ( kitara), Jari Sinkkonen (rummut), Jouni Hy-
        nynen (laulu, kitara) ja Janne Hongisto basso)




































































        26     SuomiViihde-verkkolehti 3/2024
   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31