Iskelmää ja Aurinkoa -kesäfestivaalin juontajaksi Marja Ollakka
Iskelmää ja Aurinkoa -kesäfestivaalin juontajaksi Marja Ollakka
Oulun Ouluhallissa ja sen piha-alueella juhannuksen jälkeen 27.–29.6.2024 järjestettävän uuden Iskelmää ja Aurinkoa –festivaalin juontajan pestiin on kiinnitetty Radio Pookin iltapäivistä tuttu Marja Ollakka.
Marja Ollakka on mm. Radio Pookin suositun Marjan kanssa kahavilla -ohjelman juontaja. Hänen kahvipöytänsä äärellä ovat vierailleet lukuisat tähdet. Itsekin laulava Marja tunnetaan rakkaudestaan musiikkiin ja vapaa-aika kuluu usein erilaisissa tapahtumissa, konserteissa ja tanssipaikoilla. Kulttuurin aktiivisena kuluttajana hän on siis enemmän kuin kotonaan kesäfestarin juontajana.
– “Mahtavaa päästä juontamaan ensimmäistä kertaa järjestettävää tapahtumaa ja samalla omalta osaltani luoda siitä lämmintä ja yhteisöllistä kesäviikonloppua. Yritän ehdottomasti ehtiä pyörähdellä lavan lisäksi myös tanssiparketin puolella. Upeaa että tanssipaikkavajeesta kärsivä Oulu saa nyt tällaisen kesätapahtuman tanssikursseineen”, energinen Marja suitsuttaa.
Perinteisen iskelmämusiikin ystäviä todella hemmotellaankin, sillä kesäkuussa Ouluhalliin saadaan upea kattaus suosikkiesiintyjiä. Lavalla nähdään mm. Eija Kantola, Kyösti Mäkimattila, Lasse Hoikka & Souvarit, Yölintu, Komiat ja mielenkiintoisena ohjelmanumerona Finlanders’84 alkuperäiskokoonpano – Aarne Hartelin, Arto Nuotio, Jussi Lammela, Lasse Paasikko ja Risto Pahlama sekä suurta yleisömenestystä parhaillaan nauttiva Yhdessä-konserttikiertueen tähtitiimi – Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung, Markku Aro ja Esa Niemisen Juhlaorkesteri.
– ”Yksi poiminta tapahtuman tarjonnasta, jota suosittelen lämpimästi on Yhdessä-konsertti, jonka kävin jo konserttisalikiertueella katsomassa. Se on jotain sellaista joka jokaisen suomalaisen kannattaa kokea; varmasti kaikille tuttuja hittisävelmiä upeiden kymmeniä vuosia meitä viihdyttäneiden artistien esittämänä.
Kaiken kaikkiaan kesäfestarin esiintyjäkattaus tarjoaa tanssimusiikin huippuja nuoresta tanssiorkesteripolvesta legendoihin, jotka varmasti vetävät paikalle monen ikäisiä musiikin ystäviä ja tanssikansaa. Itse odotan innolla Finlanders’84 -kokoonpanoa, koska Finlandersin alkuajat ovat jääneet itseltä näkemättä sattuneista syistä”, Marja jatkaa.
Uutuusfestivaalilla voi kuunnella musiikkia ja lähteä parketin puolelle tanssimaan. Tulossa on yli tuhatneliöinen tanssilattia. Juhlatunnelmaa lisäämään rakennetaan halliin ja ulkoalueelle useita ruoka- ja anniskelupisteitä, iso terassi sekä iskelmäkaraoke. Festivaalin järjestää suomalaisen iskelmän ja tanssikulttuurin hyvin tunteva turkulainen ohjelmatoimisto Gramofoni Oy.
Festivaalin aikana järjestetään myös Tanssileiri, joka sopii niin opetettavien tanssilajien perusteet hallitseville kuin pidempään tanssineille. Tanssileirillä tanssitaan yhtä aikaa peräti kolmella parketilla ja opettajina ovat tanssin huippuosaajia: Sami & Jutta Helenius Helsingistä, Joonas Kainulainen & Alina Mustamaa Turusta, Reetta Koivuniemi & Tuomas Sillanpää Helsingistä, Sari & Jari Aaltonen Oulusta, Kati Koivisto Porista, Jussi Kaksonen Nousiaisista, sekä Anne-Riina Hurskainen & Tapani Hasa Kuopiosta. Suomen Tanssipuoti Oy:n toteuttama Tanssileiri on ostettavissa erikseen, lisätietoja löytyy festivaalin kotisivuilta.
ISKELMÄÄ JA AURINKOA -kesäfestari
27.-29.6.2024
Ouluhalli ja sen piha-alue
K18
Aukioloajat: to 16-01, pe 14-01, la 14-01
Liput: lippu.fi
Esiintyjät:
TORSTAI 27.6.
Eija Kantola & Omega
Finlanders’84
Kyösti Mäkimattila & Varjokuva
Sinitaivas
PERJANTAI 28.6.
Antti Ahopelto & Etiketti
Jyrki Nurminen & Sävel
Komiat
Markku Aro & Diesel
Yölintu
LAUANTAI 29.6.
Isto Hiltunen & Uusi Iloinen Orkesteri
Lasse Hoikka & Souvarit
PNP solistina Henri Jokinen
Yhdessä-konsertti: Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro sekä Esa Niemisen Juhlaorkesteri
Caravan-leirintämajoitus
Majoitu mukavasti Iskelmää ja Aurinkoa -festivaalin välittömässä läheisyydessä! Tapahtumakeskuksen viereen, vain kivenheiton päähän rakennetaan väliaikainen leirintäalue asuntoautoille ja -vaunuille. Leirintämajotuksen hinta sisältää valosähkön, wc-tilojen käytön hallissa sekä suihkutilojen käytön erillisen aikataulun mukaan.
Leirintämatkailupaikkojen hinnat:
• ennakkoon ajalle torstai-sunnuntai 79,90 €
• paikan päällä ajalle torstai-sunnuntai 100 €
• paikan päällä 35 € / vrk