Page 46 - SuomiViihde 3/2024
P. 46

Kuvassa vasemmalta: Jani Koskinen, Elina Ruti ja Paulaa näyttelevä Maarit Pelto-
        maa.



        kaalissa.                                                               vasta kaksi päivää ennen ensi-iltaa, Riikonen

          Nuoremman Paulan roolitus tapahtui hyvin  naurahtaa.

        normaalista poikkeavalla tavalla. Riikonen si-

        jaistaa tämän syksyn roolin alkuperäistä esittä-                        Matkalla Paulaksi
        jää Ninni Kekkiä, jonka takia hyppy musikaaliin

        tapahtui vasta myöhemmin. Paikan päällä hän  Peltomaan mukaan vanhemman Paulan rooliin

        pääsi harjoittelemaan ainoastaan viisi kertaa  oli ”tiukka seula.”

        ennen ensi-iltaa.                                                         –   Rooliin oli tietyt fyysiset vaatimukset. Il-









                  ” Koska teos oli jo valmis eikä tarvinnut tätä syksyä varten


                   lähteä kokoamaan täysin uutta palapeliä, niin harjoittelin

                  pääosin etänä. Ensimmäisen kerran pääsin Raumalle vasta


                    kesäkuussa, kun oli vaatesovitus. Ohjaajan tapasin vasta


                                               kaksi päivää ennen ensi-iltaa. ”










          –   Koska teos oli jo valmis eikä tarvinnut tätä  meisesti ne osuivat kuitenkin aika kohdilleen,

        syksyä varten lähteä kokoamaan täysin uutta  vaikka sainkin hieman hakea sitä Paulan soun-

        palapeliä, niin harjoittelin pääosin etänä. En- dia. Omat hoikat, pitkät jalat, kampaaja Tuulan
        simmäisen kerran pääsin Raumalle vasta kesä- loihtima peruukki ja maski sekä teatterin taika

        kuussa, kun oli vaatesovitus. Ohjaajan tapasin  kruunaavat kaiken.



        46     SuomiViihde-verkkolehti 3/2024
   41   42   43   44   45   46   47   48   49   50   51