Page 43 - SuomiViihde 3/2024
P. 43

solmuun tai sekaisin. Se ei tule menemään hy-

      vin, vaikka kuinka miettisin, mitä ja miten sanoi-

      sin.



      Bändikaverit pidetään lähellä




      Willberg tunnetaan muun muassa The Islan-

      ders ja Jormas -bändeistä. Vaikka yhtyeiden tai-
      val päättyi jo useita vuosikymmeniä sitten, ovat

      entiset bänditoverit toisiinsa vielä yhteyksissä.

        –   Meillä on yhdistys nimeltään Back to the

      Sixties, joka järjestää usein erilaisia tapahtumia
      kuten konsertteja ja risteilyjä. Konseptin mukaan

      kaikki mukana olevat 60-luvun bändit esiintyvät.

      The Islanders ja Jormas ovat olleet mukana esi-

      merkiksi Tukholman ja Tallinnan risteilyillä.



      Huippuhetkiä ja muutoksia

      vuosien saatossa



      Yli 60 vuoden aikana tapahtuu paljon muutok-

      sia. Takavuosina Willberg tukeutui useimmiten

 KUVA: RAINER PULKKINEN  laulamisen lisäksi myös kitaraan, mutta nyky-

      ään tilanne on toinen.
        –  Tänä päivänä on niin loistavia kitaristeja,

      että minun on turha soitella enää. Lisäksi kap-

      paleiden välissä tykkään nykyään kertoa paljon

      levytyksiin liittyviä tarinoita, kun taas aiemmin
      sanoin korkeintaan kiitos. Kerran puhuin yhden

      kappaleen kohdalla jopa 10 minuuttia.

        Willbergin mukaan Otto Donnerilla on ollut

      suurin vaikutus hänen laulajan uraansa.
        –   Vuonna 1967 hän soitti minulle ollessani

      Hyyrylässä asepalveluksessa, ja kysyi voisinko

      laulaa hänen sävellyksensä elokuvaan Puna-

      hilkka. Siitä syntyi oikeastaan koko loppuelä-
      män mittainen ystävyys ja yhteistyö. Levytimme

      Pepe & Paradisen aikoina vuonna 1972 kokonai-

      sen EP:n hänen sävellyksistään.



      Nykypäivän tuulet




      Tällä hetkellä Willberg on työskennellyt nyky-

      päivän huippujazzmuusikoiden kanssa ja haave
      uudelleenjulkaisuista on toteutumassa. Jouk-

      ko on Jukka Eskolan kokoama ja vastaa täysin

      Pepe & Paradise kokoonpanoa.

        –   Olemme esittäneet livekeikoilla Niin vähän  na konserteissa kulkevat esimerkiksi pianisti,
      on aikaa ja pätkiä En soisi sen päättyvän -levyil- sellisti, viulisti ja puhallinsoittaja.

      tä. Niistä on tulossa nyt tammikuussa tuplavi-                            –   Iankaikkisen vanhat joululaulut ovat niitä,

      nyyli ja ensimmäinen Raja-sävellys julkaistaan  joista pidän. Tietenkin mukana on myös uudem-

      18.10.                                                                  pia ja ruotsinkielisiä kappaleita. Joulukiertueet
        Loppuvuodesta Willbergiltä saadaan vielä pe- jatkuvat vielä pitkään huonokuntoisempanakin,

      rinteeksikin muodostunut joulukiertue. Muka- sillä ne ovat niin rakkaita minulle. •


                                                                                                                 www.suomiviihde.fi         43
   38   39   40   41   42   43   44   45   46   47   48