Page 47 - SuomiViihde 3/2024
P. 47

Riikonen oli hyväksynyt alusta asti sen, että

      hän ei tulisi olemaan täysi kopio Koivuniemes-

      tä.

        –   Tiesin, etten kykenisi laululla oikeaan Pau-
      la-imitaatioon, koska en omista käheää lau-

      luääntä. Lähdin panostamaan samankaltaiseen

      liikkumiseen ja elehdintään.  Paljon  opettelin

      Ninnin esiintymisvideoilta.








                   ” Rooliin oli tietyt


               fyysiset vaatimukset.


                Ilmeisesti ne osuivat

                       kuitenkin aika


                   kohdilleen, vaikka


               sainkin hieman hakea


                 sitä Paulan soundia.

                 Omat hoikat, pitkät


              jalat, kampaaja Tuulan


                 loihtima peruukki ja


                 maski sekä teatterin

                    taika kruunaavat


                            kaiken.  ”









        Esiintymisvideoiden ja kappaleiden analysoi-
      misen lisäksi esiintyjäkaksikko sai harjoitella

      rooleihinsa muun muassa paulamaista flirttiä,

      kävelyä ja käsien asentoja.

        –   Paula oli todella tarkka jaloistaan ja eten-
      kin nilkoistaan. Eräällä keikalla hänen edestään

      piti poistaa aita, jotta nilkat näkyisivät parem-

      min, Peltomaa kertoo.

        Peltomaa ajattelee olevansa hyvin etuoikeu-
      tettu saadessaan esittää rooli näin ikonisesta

      taiteilijasta.

        –   Hän on kansainvälisen laulajan tasoa sekä

      ja ulkonäöllisesti erittäin vaikuttava, naisellinen
      nainen. Kun hänestä aika jättää, niin se tulee

      kolahtamaan monelle iästä ja sukupuolesta riip-

      pumatta.



      Totuuksien äärellä




      Kaikki musikaalissa tapahtuva on totta. Pelto-

      maa muistelee saaneensa useita kysymyksiä
      tapahtumien aitouteen liittyen.

        –   Ystäväni kysyivät, että oliko Paulalla oi-


                                                                                                                 www.suomiviihde.fi         47
   42   43   44   45   46   47   48   49   50   51   52