Page 17 - SuomiViihde 1/2024
P. 17
Keikoilla käännytään Jannika
B uskoon
Jannika kokee olevansa parhaimmillaan lavalla
ja haluaa antaa siellä aina kaikkensa. Hän luon-
nehtii itseään liveartistiksi.
- Olen aina rakastanut tehdä keikkoja. Se
on ollut minulle tietynlainen vahvuus. Rumpa-
lini sanoi, kun oli ensimmäisen kerran minun
keikallani soittamassa, että siellä on hurmok-
sellinen fiilis. Yleisössä kuulemma jengi tulee
uskoon. En tiedä, millaiseen uskoon, mutta toi-
vottavasti uskovat hyvään sen jälkeen, Jannika
nauraa.
Levyn myötä Jannika suuntaa 23. helmikuuta
starttaavalle Tetris albumikiertueelle. Konsertit
ovat yhtä keikkaa lukuun ottamatta sallittuja
kaikenikäisille yleisölle.
- Halusin tehdä kiertueen, johon kaikki
pääsevät katsomaan. Faneissani on paljon sel-
laisia, joissa koko perhe fanittaa minua, eli pe-
rinteisesti vauvasta vaariin.
Jannika odottaa innolla kevätkiertuettaan ja
tulevia kesäfestivaaleja. Artisti lupailee hienoa
liveshowta musikaalisesti, värimaailmallisesti
ja visuaalisesti.
- Tetris levy on täynnä aivan mahtavia live
menobiisejä, joten lupaan, että mun keikalla
käännytään jälleen hurmoksellisesti Jannika B
uskoon. Itketään ja tanssitaan. minun elämäni olevan päättymässä, mikä olisi
Jannika on viime aikoina pohtinut omia unelma, jonka haluisin toteuttaa. Totesin vain,
tulevaisuuden unelmiaan ja tavoitteitaan. että mun suurin unelma on, että saan elää tätä
Pysäyttävä uutinen lähipiiristä sai pohtimaan, nykyistä arkea. Tehdä omia juttuja, töitä sekä
mitä hän omalta elämältä toivoo. viettää aikaa perheeni kanssa. Tavallinen arki
- Sanoin juuri miehelleni, kun saimme kuul- on parasta, enempää en voisi pyytää, Jannika
la suru-uutisia lähipiiristä, että jos saisin tietää tuumailee. •
www.suomiviihde.fi 17