Page 20 - SuomiViihde 1/2024
P. 20
Uran paras albumi vuodesta. En halua liikaa lähteä kuitenkaan
Teleks julkaisee helmikuun 23 päivä määrittämään teemaa, koska se mitä itse ajat-
seitsemännen Pähkähullu albumin. Biisejä le- telen ei ole oleellista, vaan se, miten meidän
vylle on työstetty viimeisimmän neljän vuoden kuulijamme kuulee sen. Me teemme musiikkia
ajan yhteensä 80 kappaletta, joista yksitoista ensisijaisesti kuitenkin ihmisille.
päätyi lopulta albumille. Laulujen sanat syntyvät Johanssonin ja Kos-
- Albumi on ehdottomasti meidän uramme kisen omasta elämästä tai lähipiiristä. Aiheil-
paras. Olen kuunnellut edellisiä levyjä ja niissä la pyritään koskettamaan ja samaistuttamaan
on ollut ihan hyviä biisejä, joista nousi isojakin kuulijoita. Johanssonilla on kova luotto, että
hittejä, mutta ne ovat kuitenkin aika rönsyileviä levy on onnistunut siinä.
kokonaisuuksia. Uudesta levystä tuli tuurillakin - On olemassa lauluja, jotka ovat hyviä ja
” Albumi on ehdottomasti meidän uramme paras. Olen
kuunnellut edellisiä levyjä ja niissä on ollut ihan hyviä
biisejä, joista nousi isojakin hittejä, mutta ne ovat kuitenkin
aika rönsyileviä kokonaisuuksia. ”
ja ihmeellisellä tavalla tosi onnistunut kokonai- lauluja, joihin valuu sellaista tähtipölyä päälle.
suus, Johansson hehkuttaa. Tällä levyllä on useita jälkimmäisiä. Laulamme
Pähkähullu albumilla on Johanssonin mukaan teemoista, joista meidän 50-vuotiaiden jäbien
päiväkirjamainen henki, mutta hän ei halua lii- pitäisi laulaa, siinä onnistuimme erityisesti, Jo-
kaa lähteä värittämään tiettyä teemaa. hansson kertoo.
- Kuuntelin yksi päivä levyä ja mietin, että Levyn julkaisu jännittää Johanssonia edelleen
se voisi vaikka olla elokuva yhden ihmisen vuosienkin jälkeen. Toiveissa on, että levyltä
20 SuomiViihde-verkkolehti 1/2024