Page 19 - SuomiViihde 1/2024
P. 19
Lukuisista hiteistään tunnettu Teleks palaa hiljattain neljän
vuoden keikkatauon jälkeen estradeille. Uuden helmikuussa
julkaistavan Pähkähullu albumin lisäksi yhtye päätti kahden-
kymmenen vuoden jälkeen perustaa neljähenkisen bändin.
TEKSTI: NIKO KETTUNEN / KUVAT: ARI-PEKKA SINIKOSKI
eleks on viihdyttänyt suomalaisia jo vuo- - Olemme tehneet pitkään musiikkia ja
sikymmenten ajan useilla klassikoiksi meillä on vähän sellainen tunne, ettei ihmiset
Tmuodostuneilla kappaleilla, kuten Tuuli- tiedä, mikä meidän juttumme oikein on. Ajatte-
lasin nurkkaan, Siivet, Kotimatkalla ja Elämäni limme, että kerta se on ihmisille epäselvää, niin
viimeinen elämäni rakkaus. Kahden hengen perustetaan kunnon bändi, Johansson naurah-
yhtyettä on luotsannut Pepe Johansson ja Mar- taa.
kus Koskinen. Nyt teleks on lisännyt vahvistus-
ta kuitenkin kahden uuden muusikon voimin Vahvistuksen myötä musiikkia tehdään
- Omasta mielestämme oli nerokas ajatus kiinteällä kokoonpanolla, yhdessä suunnitellen
perustaa bändi. En tiedä, oliko tämä joku vii- ja soittaen.
denkympin villitys, mutta nyt tuntuu kyllä to- - Meillä on nyt sellainen poikamainen in-
della hyvältä, Johansson hehkuttaa. to. Ihan kuin olisimme jälleen 20-vuotiai-
Teleksin saappaisiin hyppäsi tuottaja ja muu- ta ja käydään treenikämpällä soittelemassa
sikko Sampo Haapaniemi sekä basisti Janne yhdessä, Johansson jatkaa.
Rajala. Molemmat uudet jäsenet lähtivät innol- Johansson ei usko, että yhtyeen kasvaminen
” Jätkät ovat meille tuttuja muusikoita vuosien varrelta.
Sampo on ollut meidän matkassamme ihan uramme
alkuajoista ja soittanut keikkoja aika-ajoin sekä tuottanut
meidän musiikkiamme ja Janne taas on kymmenen vuoden
ajan ollut välillä mukana eri kokoonpanoissa. ”
la mukaan kokoonpanoon. kahdesta vakiojäsenestä neljään, tuo mitään
- Jätkät ovat meille tuttuja muusikoita vuo- radikaaleja muutoksia. Teleksin tutuksi tullut
sien varrelta. Sampo on ollut meidän matkas- soundi säilyy edelleen.
samme ihan uramme alkuajoista ja soittanut - Luulen, että meidän sabluunamme, ketä
keikkoja aika-ajoin sekä tuottanut meidän mu- ollaan ihmisinä ja musiikintekijöinä on hirveän
siikkiamme ja Janne taas on kymmenen vuoden vaikea muuttaa. Haluamme tehdä koskettavia
ajan ollut välillä mukana eri kokoonpanoissa. lauluja, jotka ihmiset ottavat oman elämänsä
Teleks on vuosien aikana keikkaillut yhteensä käsikirjoitukseen pieneksi palaseksi. Meidän
viidellätoista eri kokoonpanolla. Suurelle missiomme on aina saada iloa maailmaan ja
yleisölle on kuitenkin ollut epäselvää, mistä lisätä myötätuntoa.
yhtyeessä on kyse.
www.suomiviihde.fi 19