Page 22 - SuomiViihde 1/2024
P. 22
Yölintu
Noin 30 vuotta
tien päällä
TEKSTI: JUHA LAHTI / KUVAT: ESKO PAMPPUNEN
Simo Silmu oli kolmetoistavuotias, kun hän teki ensimmäi-
sen täyspitkän keikkansa. Eikä siitä kovin kauaa mennyt,
kun hän ja Markus Kuusijoensuu perustivat Yölintu- nimisen
orkesterin. Monien menestyksekkäiden vaiheiden jälkeen
ollaan nyt tultu siihen pisteeseen, että kokoonpanon kolmi-
kymmenvuotista taivalta voidaan juhlistaa konserttisaleissa.
- No vähän häilyvä asia tuo kolmekymmen- tolakeikkaan verrattuna. Ei nyt ihan akustisesti
tä vuotta on. Koronavuosien aikaanhan tuo mennä, mutta kuitenkin biisit sovitetaan jonkin
kiertue olisi jo pitänyt järjestää, mutta nyt se verran eri näkökulmasta, kevyemmin. Ja sen
sitten tehdään. Ja edellä mainitusta syystä kier- verran voin vielä kertoa, että vaikka ylimääräi-
” No vähän häilyvä asia tuo kolmekymmentä vuotta on.
Koronavuosien aikaanhan tuo kiertue olisi jo pitänyt
järjestää, mutta nyt se sitten tehdään. Ja edellä mainitusta
syystä kiertueen nimikin on ”noin 30 vuotta”. ”
tueen nimikin on ”noin 30 vuotta”, Simo Silmu siä muusikoita ei olekaan mukana, niin joitakin
kertoo. vieraita instrumentteja saattaa hyvinkin olla,
Ja nyt kun kerran kiertueelle on päätetty läh- Silmu valaisee tulevan kiertueen sisältöä.
teä, niin bändi on päättänyt tehdä sen runsaam- Esiintymispaikat on myös valittu niin, että ihan
man kautta. Ympäri Suomen liitävä Yölintu tu- isoja areenoita ei ole mukana. Äänentoistoon ja
lee kevään aikana tekemään viisitoista esiinty- valoihin kiertueella on kuitenkin paljon satsat-
mistä. Mitään isoa juhlakokoonpanoa ei tulla tu.
konserteissa näkemään, vaan orkesteri esiintyy - Niin, vähän pienempiä paikat ovat. Hae-
ihan normaalilla keikkakokoonpanollaan. taan sellaista intiimimpää tunnelmaa, jossa
- Kappaleiden sovitukset ovat kuitenkin jon- saadaan olla lähempänä ihmisiä. Akustispai-
kin verran erilaisia esimerkiksi tanssi- tai ravin- notteista.
22 SuomiViihde-verkkolehti 1/2024